lauantai 11. lokakuuta 2014

Lastaus

Luulin ymmärtäneeni lastauksen niksit ja kompastuskivet, mutta tällä viikolla opin muutamia tärkeitä pieniä hienosäätöjä. Tiesin ennestään, että

  • Lastauksen harjoittelussa ei pidä KOSKAAN menettää malttiaan
  • Kaikkein tehokkain "ase" on aika
  • Hevosella ei lähtökohtaisesti ole mitään tarvetta kävellä kiikkerään ja ahtaaseen tilaan, joten se täytyy jollakin tavalla motivoida
  • Hevosta ei kuitenkaan ole hyötyä motivoida niin kauan kuin se pelkää, tarvitaan siis riittävä aika asiaan tutustumiseen ennen varsinaisia pyyntöjä
  • Traileriin meno ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole sen kummallisempaa kuin vaikkapa pesupaikalle käveleminen, ja suuri osuus ongelmista syntyykin ihmisten hermoillessa asiaa

Meillä ei ole traileria tallilla käytössä, joten olin valitettavan vähän päässyt totuttamaan Klaaraa lastaukseen. Silloin tällöin, tilaisuuden tullessa oltiin käyty haistelemassa, käppäilemässä ja porkkanoita rouskuttelemassa lastaussillalla. Jos olisin voinut, olisin jonakin aurinkoisena päivänä ottanut kauraämpärin ja itselleni lehden luettavaksi, pitänyt Klaaraa pitkässä liinassa trailerin ympärillä kuljeskelemassa mitään siltä pyytämättä, korkeintaan kauraämpäriä välillä vähän sisemmälle siirtäen. Näin toimien lastauksesta olisi tullut alun alkaen luonteva asia.

Koska traileria ei ollut, pääsin ennen ensimmäistä kuljetusta vain lyhyen aikaa tutustuttamaan Klaaraa siihen. Klaaraa kuljetettiin ensimmäiset kolme kertaa kaverin kanssa, ja ilmeisestä jännityksestä huolimatta Klaara meni kaikilla kerroilla sisään suhteellisen helposti. Traileri oli kuitenkin sen verran jännä paikka, että ahmattinakin tunnettu Klaara ei siellä heinänkorttakaan syönyt, mutta sen sijaan hikoili ja kakkaili löysää. Kolmelta ensimmäiseltä kerralta ei jäänyt kummempia traumoja tai ongelmia, mutta tiesin, ettei asia ole vielä ponille mitenkään mutkaton.

Tällä viikolla meillä oli edessä klinikkareissu, joka tehtiin ilman matkustuskaveria. Varauduin yhden illan harjoittelulla, enempää en pystynyt järjestämään. Vein trailerin tallille ja vietin kolmisen tuntia odotellen, että Klaara tottuu kunnolla jokaiseen kolkkaan trailerissa ja tulee houkuttelemanani sisään syömään herkkuja. En varsinaisesti pyytänyt siltä mitään. Tämä siksi, että hevosen tullessa omasta tahdostaan traileriin (vaikka sitten herkkujen perässä) ollaan jotakuinkin pisimmällä siinä, kuinka luonteva asia se hevoselle on. Illan harjoittelun aikana Klaara oli edelleen hieman hermostunut ja epäileväinen. Sille ei todellakaan tullut itsestään selväksi asiaksi mennä traileriin YKSIN. Klaara jännittää yksin olemista jossain määrin vielä muutenkin, nuori poni kun on (4-v). Se tuli kyllä lukuisia kertoja nätisti sisään, mutta takapuomin kanssa touhuaminen sai sen hermostumaan. Kerran se survoikin itsensä ulos puomin jo ollessa kiinni vailla varmuuslukkoa. Se ei ymmärtänyt kehikossa olemisen ideaa. Harjoitusilta päättyi kuitenkin hyvissä ja rauhallisissa merkeissä. (Tähän väliin voi muuten huomauttaa, että vaatii aikamoista kanttia seisoskella hihhuloivan hevosen kanssa tuntitolkulla  tallin pihalla ottaen vastaan pitkiä katseita touhua katselevilta, joiden ainakin kuvittelee miettivän mielessään "miksei se ota liinaa/raippaa/apuvoimia ja vaadi hevosta sisään, tolla tavallahan se menettää hevosen kunnioituksen jne jne jne".)

Seuraavana aamuna klinikalle lähtissä Klaara käveli sisään ja seisoi siellä rauhassa puomin ja takasillan kiinnityksen ajan. Vielä sitä kuitenkin jännitti mm. hätäkakoista päätellen. Edelleenkään ei myöskään heinä maistunut. Matka sujui hyvin, mutta klinikalla taas jännitti todella. Klaara sai kevyttä relaksanttia, ja varsinainen klinikalla olo sujui ongelmitta. Ja siihen ongelmattomuus sitten päättyi. Klaara ei todellakaan halunnut mennä enää UUDESTAAN siihen älyttömään traileriin kaikenlaisten herkkujenkaan tarjoamisesta huolimatta. Harjoitusta oli takana liian vähän. Meillä ei ollut muuta järkevää vaihtoehtoa kuin odottaa. Klinikan pihalla, samoin kuin jo aiemmin harjoitellessa, pidin ainoastaan siitä kiinni, että takaisinmeno eli peruuttaminen on Klaaralle epämukavaa. Meidän tapauksessa se tarkoitti painetta ketjuriimunnaruun, joka on Klaaralle tuttu väline ja jonka paineeseen / siitä eroon pääsemiseen se on tottunut. Jollekin toiselle hevoselle voi sopia liina, jopa raippa (kosketus-, ei hakkaamistarkoituksessa) tai mikä kenellekin. Ideana on vain se, että eteenpäin tulosta seuraa jotakin hyvää, ja kaikesta muusta joko jotakin epämukavaa tai ei yhtään mitään. Pääasia on se, että missään vaiheessa hevoselle ei hermostuta, etteivät ihmiset itse tee trailerista pelottavan tuntuista jännittämällä lastausta, ja että mahdollinen epämukavuus on jotakin sellaista joka on hevoselle tuttua ja josta se on oppinut eroon pääsemisen. Ja tietenkin se, että hevonen on ehtinyt ylipäätään edes jossakin määrin tutustua traileriin.

Klaara saatiin sisään noin puolentoista tunnin odottelulla ja uudella annoksella relaksanttia. Ongelma oli puomissa ja kaikessa takana päin tapahtuvassa, mikä kerta kaikkiaan hermostutti Klaaraa: se ryntäsi heti ulos jos välillä sattuikin astumaan sisään. Opin muutaman olennaisen uuden asian:

  • Kun hevonen saadaan sisään ja tiedetään sen hermostuvan puomista, pahin asia on ruveta hermoilemaan ja kiirehtimään puomin kanssa. Puolentoistatunnin odottamisen jälkeen saattaa olla kiusaus sulkea puomi heti kun mahdollista, mutta se kertoo hevoselle ikään kuin sen, että tässä kävi juuri niin kuin se ounasteli, mistä hevonen tekee jatkoa ajatellen omat johtopäätöksensä.
  • Ihmisen EI pidä olla trailerissa hiirenhiljaa ja varoen, ettei hermostuttaisi hevosta. Juuri varominen saa hevosen hermostumaan! Jos tietää, että hevonen arastelee puomin laittoa, alkaa vältellä puomiin koskemista, ja jos joku sattuu siihen osumaan, saa itse sätkyn - mikä tietenkin vahvistaa hevoselle, että puomissa on jotakin hirvittävää.

Seuraavan päivän treenissä lisäsin siis kaksi asiaa. Käyttäydyin trailerissa ronskisti - lauloin, hyppelin, paukutin seiniä - ja kun saavutin haluamani, en tehnyt mitään kiirehtiäkseni seuraavaa vaihetta. Sitten aloitin kuin aiemminkin, odottelemalla. Pienen odottelun jälkeen alkoi olla selvää, että Klaara ei enää erityisemmin pelkää traileria itsessään, vaan on vain epävarma siihen liittyvästä tapahtumaketjusta. Aloin ensimmäistä kertaa pyytää sitä sisään (normaalisti riimusta vetämällä). Eteenpäin tulosta sai palkinnon, taaksepäin menosta paineen joka hellitti täsmälleen silloin, kun poni taas suuntasi eteenpäin. Vähän ajan kuluttua lisäsin aikaa, eli en antanut herkkua heti etenemisen jälkeen vaan vasta, kun kyseisessä kohdassa oli pysytty hetki. Tuona klinikan jälkeisenä päivänä meni vain vartin verran harjoitteluaikaa siihen, että Klaara käveli perässäni traileriin ja seisoi siellä nätisti. Hermostuminen seurasi kuitenkin, kun liikuin sen takaosaan päin, ja se pyrki silloin peruuttamaan pois. Lisäsin heti paineen, jolla sain tässä vaiheessa ponin jo takaisin eteenpäin, ja liikuin itse sen takaosaa kohti tasan sen verran kuin sen hermo kesti. Pääsin niin pitkälle, että sain taputella Klaaran häntää sen hermostumatta, niin, että se seisoi rauhallisesti oikeassa paikassa.

Seuraavana päivänä homma oli tullut itsestään valmiiksi. Opin vielä yhden asian: kun seisoo vesisateessa klinikan pihalla jälleen kerran niitä pitkiä katseita vastaanottaen uskotellen itselleen, että "kyllä tää tästä vielä paremmaksi muuttuu", niin ei ole väärässä. Tässä video.



Seuraavana päivänä harjoieltiin vielä luukun kiinnitys ja lastaus ihan vieraan henkilön toimesta. Zero problem!

P.S. Klaaralla on jotakin epämääräistä jäyykkyyttä/epäpuhtautta epämääräisesti "joissakin nivelissä, tai pehmytkudoksissa, tai jossain". Yritän saada aikaiseksi kirjoittaa asian selvittelystä, koska tästä saattaa olla hyötyä jollekulle toisellekin. Ja ehkä lukijoilta tulee viisaita neuvoja oirekuvausten perusteella? Tähän liittyen: meni näemmä yli puoli vuotta edellisestä postauksesta. Vai oliko se enemmän? No, hyvästä tarkoituksesta huolimatta aikaa päivityksille ei tahdo olla, joten vastoin hyvää bloggaamisetikettiä jatkan postailuja, olkoonkin sitten että välit vähän venähtää...





















4 kommenttia:

  1. todella kiva tämä postaus! Minkä pituinen itse olet ja minkä kokoinen poni on? Voisitko tehdä jonkunlaisen poninesittely sivun niinkuin olet tehnyt itsestäsikin tuonne ylös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän ehtiä tehdä poniesittelyn jossakin välissä. Toiveenani on muutenkin ehtiä postailla edes kuukasúsittain, mutta toistaiseksi muut asiat vievät liikaa aikaa... :)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista