Niin kovin vähän on tarpeeksi

Pari hyvää askelta + ei yhtään huonoa = onnistuminen

Koulutan tällä hetkellä siis kolmivuotiasta ponitammaani. Klaara on ollut minulla 1-vuotiaasta lähtien, ja työskentely sen kanssa aloitettiin aikanaan aivan nollasta - paikallaan seisomisesta, rauhoittumisesta, ihmisen kunnioittamisesta, jalkojen nostosta. Mikään edellämainituista ei tullut ilmaiseksi, vaan vei pitkälti yli vuoden ennen kuin saattoi sanoa onnistuneensa näissä. Kerron näistä vaiheista myöhemmin lisää.

Nyt kun ollaan ratsutusvaiheessa, huomaan tekeväni samoja virheitä kuin aiemmin, eli pyytäväni liian vaikeita asioita. Uusin oivallukseni edelliseltä ratsastuskerralta oli ymmärtää miten äärimmäisen pienen asian onnistuminen riittää tässä vaiheessa. Klaaralla on jonkilaiseen työskentelyyn tai maastoiluun liittyviä ratsastuskertoja takana pari-kolmikymmentä, poislukien siis ne kerrat jolloin on harjoiteltu taluttajan kanssa ihan sitä, että joku menee selkään tai istuu selässä. Klaara menee jo kokolailla suoraan ja ymmärtää ratsastajan avut, mutta vasta eilisellä ratsastuskerralla todella ymmärsin mikä ero on sillä, että sitä ratsastetaan (tai ratsastellaan) käynnissä ja ravissa uralla ja ympyröillä ikään kuin vain toteuttaen nämä asiat, siihen, että poni todella työskentelee, astuu siis rennosti, rytmikkäästi ja kuunnellen. Toki viimeksi mainittua osaa odottaa ja siihen pyrkiä kokeneempien hevosten ratsastuksen jäljiltä, mutta se varsinainen ahaa-elämys liittyi siihen, miten äärimmäisen lyhyen aikaa Klaara todella pystyy siihen.

Eilisellä ratsastuksella tehtiin siis ensin käyntityöskentelyä, mikä sujuu Klaaralta varsin hyvin. Tähän on saatu yhdistettyä jo pohkeenväistöt, jotka ovat sivusuunnassa muutaman metrin mittaiset , joita tehtiin eilenkin muutama kumpaankin suuntaan. Käynnissä Klaara on pääosin rento ja joustava, mikä on Klaaran kanssa saavutettu aika itsestään (monesti juuri käyntityöskentely tuntuu olevan hevosille hankalaa ja ne saattavat olla varsin jännittyneitä, mikä tosin voi johtua siitä, että käynnissä työskennellään niin vähän tai epämääräisesti). Sen sijaan ravissa Klaara joko a) menee melko kivasti, b) jännittyy ja muuttuu etanaksi ja yrittää siirtyä käyntiin tai pysähdellä tai c) jännittyy ja alkaa pukittaa/pomppia/peruutella/hyppiä pystyyn/nähdä kummituksia eli siis vastustella mitä mielikuvituksellisimmin tavoin.

Ravi otettiin siis mukaan pieninä pätkinä siten, että pitkillä sivuilla ravattiin reippaasti eteen, mikä onnistui useimmiten, päädyssä tehtiin ympyrä mutta niin, että avoimella ympyrän sivulla (kentän puolella) siirryttiin käyntiin ja keskityttiin pitämään ympyrän muoto, liikkeen rentous ja alle polkeminen sen sijaan, että ravissa olisi tullut tahtirikkoja, ponin alta juoksemista tai yleistä vastustelua. Kun tämä onnistui muutaman kerran, oli lopputuloksena ensin paremmin raviin siirtyvä hevonen sekä energisempi ravi ja rentous, mutta jo muutaman kierroksen jälkeen poni, joka ilmeisesti oli omasta mielestään työnsä tehnyt ja katsoi asiakseen alkaa hyppiä ulospäin kentältä aina portille päin mentäessä.

Harjoitus vaikutti sopivalta liikkeen ja rentouden parantamiseen, ja aion tehdä vastaavaa jatkossa runsaasti, siis lyhyitä pätkiä ravissa, välillä rentoutus käyntityöskentelyllä sekä ihan pitkin ohjin rapsutusten kera, siten että jokainen askel todella onnistuu ja vaikeissa paikoissa hevosta autetaan siirtymällä helpompaan askellajiin. Tämä helpompi askellaji voi tietysti toisilla hevosilla olla ravi, jolloin tekisin tehtävää päinvastaisissa askellajeissa.

Hyppimis- eli vastusteluongelman ratkaisin seuraavasti: Koska poni alkoi nousta pystyyn, mitä en todellakaan halua nähdä tapahtuvan ollenkaan, ja toisaalta pääsee tällä tavalla myös käytännössä täysin avuilta pois, yritin ensin yksinkertaisesti kevyillä pohjeavulla, äänellä sekä asennolla ratsastaa eteen. Tämä auttoi vähän, mutta vastustelu kuitenkin jatkui, joten seuraava aste oli käyttää vahvempaa pohjeapua, ääntä ja raippamerkkiä (ei lyömistä, vaan merkkiä). Tämä vei ponia hiukan eteenpäin, mutta samalla lisäsi vastustelun määrää heti seuraavassa hetkessä. Kun päädyttiin pattitilanteeseen, jouduin antamaan sen verran periksi että tulin alas selästä. En kuitenkaan nähnyt tätä ongelmana, sillä poni ei hyötynyt tästä mitenkään, vaan sai erittäin selkeän määräyksen raipan, äänen ja päättäväisen ihmisen avulla siitä, että nyt ei jumiteta vaan mennään sinne minne pyydettiin, vaikka sitten maastakäsin komentamalla. Tästä seurasi yksi isompi pystyynnousu, mutta maasta pystyin jatkamaan vaatimista. (Tässä kohtaa käytin raipaakkin ns. kunnolla eli ensin pyyntö, sitten vaativampi merkki ja sitten sellainen, joka jo tuntuu ikävältä. Huom, kyseessä oli väistäminen ja eteenpäinmeno portilta uralle, joka tehtävänä oli Klaaralle tuttu ja merkit huolella aiemmin opetettu, joten vahvistuvien apujen käyttö oli Klaaralle ymmärrettävää. Voimistuva apu ei nimittäin koskaan toimi, ellei hevonen ymmärrä tehtävää.) Näin ollen sain pattitilanteen ratkaistua eli ponin takaisin uralle, josta heti kiitin kovasti. Sitten välittömästi takaisin selkään. En yrittänyt enää ohittaa porttia lainkaan vaikesti ravissa, vaan vein asian loppuun kävelemällä kauniisti portin ohi muutamia kertoja ja ottamalla ravipätkiä toisaalla kentällä. Muutama kierros sai riittää, ja tässä vaiheessa pyrin olemaan ehdottoman pehmeä ja iloinen, ja kehuin ponia lähes taukoamatta rennoista ja ja hyvistä askelista. Lopetin mallikkaaseen portin ohitukseen kiittämällä ja kehumalla, pysähtymällä ja tulemalla alas.

Klaara pitää kehuista kovasti, ja on selvästi ylpeä itsestään niitä saadessaan, kunhan on osannut yhdistää kehut oikein tekemäänsä suoritukseen. Kun asia onnistuu ja ponia kehutaan, se tarjoaa herkästi samaa lisää. Nähtäväksi jää, kuinka monta kertaa näitä vastusteluja vielä tulee, kun poni järjestelmällisesti aina saadaan keskeyttämään vastustelu (vaikka sitten selästä alas kiipeämällä tai taluttajan kanssa), ja se saa pehmeyttä ja runsaat kehut sekä vielä työnteon lopetuksen palkkioksi rennosta ja asiallisesta liikkumisesta. Näillä eväin aion työskennellä seuraavat noin parikymmentä kertaa, eli lokakuun loppupuolella täytyy arvioida, onko kehitystä tapahtunut eli päästäänkö etenemään koulutuksessa vai täytyykö jotain tehdä toisin.