Tuskin mikään on hevosta kouluttaessa niin tärkeää kuin johdonmukaisuus. Esimerkiksi onnistumisen kriteerin tulee pysyä selkeänä ja riittävän samanlaisena kerrasta toiseen. Kriteerillä tarkoitetaan sitä, mitä hevosen tulee tehdä, jotta kyseessä olisi onnistuminen. Jos kyseessä on vaikkapa laukannosto, on tämän kriteerin toteutuminen tietenkin helppo huomata, ja palkinnon ajoittaminenkin onnistuu helposti.
Mutta jos kysessä on epämääräisempi asia, kuten suorassa seisominen, pään laskeminen tai vastaava, on kriteerin määrittäminen ihmiselle vaikeampaa ja sen ymmärtäminen hevoselle haastava tehtävä. Kuvitellaan, että opetetaan hevoselle pään laskemista. Tehtävä aloitetaan pienestä eleestä, vaikkapa hevosen laskiessa päätä muutaman sentin. Miten säilyttää kriteeri samanlaisena? Jos hevonen laskee enemmän, voidaan sitä yhtä kaikki palkita, jos vähemmän, ei kriteeri täyty. Aluksi kenties voidaan palkita millinkin liikahduksesta alaspäin, mutta kriteerin määrittäminen hankaloituu viimeistään sitten, kun halutaan päästä paria senttiä alemmas. Kuinka paljon alemmas? Minkä suuruinen "aiempaa isompi liikahdus" kelpaa? Ja ennen kaikkea: kuinka kouluttaja pystyy havaitsemaan, että kriteeri täyttyy, kun on kyseessä niinkin pieni liikahdus ja niinkin iso liikahtaja kuin hevosen pää?
Monet kouluttajat kehottavatkin miettimään tarkasti, miten kriteeri määritellään kulloisessakin koulutusvaiheessa, sekä sen, miten kriteeriä "valvotaan". Itse sain asiasta konkreettista kokemusta tämänpäiväisellä ratsastuksellani. Klaaralla on ongelmana pyrkiä ratsastuksen aikana ajoittain pois avuilta kohti porttia (välillä rajummin eli hyppimällä, välillä ihan vain käymällä "tyhjäksi" avuille). Tämän korjaamiseksi olen laittanut portin puoleiselle pitkälle sivulle maapuomeja pitkittäin osoittamaan alueen, jonka yli ei saa astua. Olen ajatellut tämän ennen kaikkea avuksi itselleni, sillä on helpompi pitää tiukasti kiinni siitä, ettei ponin yksikään jalka mene puomien toiselle puolelle kuin siitä, ettei poni mene "liian lähelle" portin puoleista sivua.
Edellisellä ratsastuskerralla puomeja ei ollut, tänään taas oli. Jäin miettimään, miten oli niin paljon helpompaa ratsastaa kun puomit olivat maassa. Tajusin, että kyseessä oli juuri kriteerin selkeys. Tehtävä oli Klaarallekin helpompi, kun puomi toimi selkeänä merkkinä siitä, missä saa olla, ja minkä yli astumisesta seuraa jotakin (seuraus ei ole rangaistus, vaan pyyntö tai vaatimus takaisin puomin oikealle puolelle, erotuksena siihen, että jos portin puoleinen pitkä sivu menee nätisti, saa Klaara olla pyynnöiltä täysin rauhassa). Ellei puomeja ole, Klaaran on tietenkin paljon vaikeampi ymmärtää, missä kohtaa olemisesta on seurauksia ja missä kohtaa olemisesta ei. Kriteerin tarkka olemassaolo on siis kullanarvoinen koulutusapu niin ihmiselle kuin hevosellekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti